torstai 3. syyskuuta 2015

LIIKUNTASUUNNITELMA SYKSY 2015

Tässä uusi liikuntasuunnitelma tälle syksylle. Tahti on kova, mutta pyrin tekemään parhaani ja noudattamaan suunnitelmaa. Päiväkohtaisia treenejä ja lepopäiviä voi joutua vaihtelemaan päikseen, kun vuorotyön haasteet voi tulla eteen. Samalla päätin, että siirrän Sohvaperunan juoksukoulun ensi keväälle, jos tuntuu ettei se mahdu aikatauluihin mukaan. Sitä en tähän suunnitelmaan kirjannut, koska voi olla, että se jää TODELLAKIN ensi keväälle. Toki juoksukoulun osia voi testailla.


MAANANTAI Kestävyysharjoitus (ryhmäliikunta, lenkki)

TIISTAI Lepo

KESKIVIIKKO Salitreeni: Yläkroppa 1

TORSTAI Salitreeni: Jalat 1

PERJANTAI
Salitreeni: Yläkroppa 2

LAUANTAI Aktiivilepo (rauhallista lenkkiä, uintia, pyöräily)

SUNNUNTAI Salitreeni: Jalat 2

Uusi kuntosaliohjelma, jonka sain Kipinän Mass- pienryhmän PT:ltä, piristää kummasti, kun saa opetella uutta ja saa vaihtelua treeneihin. Se myös motivoi liikkumaan.


3 kommenttia:

  1. Aika rankalta näyttää - mutta ehdottomasti toteutettavissa. Tsemppiä liikkumiseen ja tulevaan syksyyn :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tuntuu kyllä aika rankalta aikataulutuksen suhteen. Täytyy pyrkiä tekemään parhaansa.

    VastaaPoista
  3. Nyt vaan toteuttamaan suunnitelmaa! Tsemppiä!

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista