tiistai 26. toukokuuta 2015

MASS-PIENRYHMÄVALMENNUS KERRAT 1-4

Nyt takana on treenikertoja ja tapaamisia Kipinässä pienryhmäläisten ja PT:n kesken 4/10. Tapaamiset ovat olleet treenipainottaisia, jossa kuitenkin ajatuksia on vaihdettu ryhmän kesken sekä tietoa ja ohjausta on saatu jokainen yksilöllisesti ryhmän PT:ltä.

Ryhmässä on voimaa ja ryhmän tuki kannustaa, kun oma motivaatio meinaa treenaamiseen laskea :)

1. Tapaaminen 9.4.2015

- Tavoitteiden läpikäyntiä
- Inbody kehonkoostumusmittaus
- Ohjeistus ruokapäiväkirjan täyttämiseen
- Ohjattu treeni (kuntosaliharjoittelu: jalat)

PT laati minulle tavoitteideni ja inbodymittauksen mukaan sopivan kuntosaliohjelman sekä viikottaisen kuntoilusuunnitelman. Kuntosaliohjelmani on 3- jakoinen ja sen lisäksi viikkoon kuuluisi 2 aerobista harjoitusta (esim. min. 1h kävely tai ryhmäliikuntatunti). Lepopäivinä olisi hyvä tehdä lihashuoltoa.

Sain myös ruokavalion, jota täytyisi pyrkiä noudattamaan. Pienet herkuttelut silloin tällöin sallitaan ja itse olen ajatellutkin, että 1 krt/ vko:ssa on LUPA nauttia mitä tahansa ruokaa/juomaa. Oma heikkouteni on juustot ja punaviini sekä riisisuklaa. 

2. Tapaaminen 23.4.2015

- Kuntosaliohjelman (osa 1) läpikäyntiä treenaamalla ohjatusti ohjelma läpi ja tekniikkaa hioen.
- Kuulumisten vaihtoa.

3. Tapaaminen 12.5.2015

-  Kuntosaliohjelman (osa 2) läpikäyntiä treenaamalla ohjelma ohjatusti läpi. PT:n tuki ja ohjaus liikkeissä, myös yksilölliset "vaivat" huomioonottaen, on kaiken a ja o.
- Kuulumisten vaihtoa ruokavaliosta ja liikunnasta.

4. Tapaaminen 23.5.2015

- Punnitus. Paino pysynyt samana!!!
- Tehotreeni (sis. mm. punnerruksia, askelkyykkykävelyä kahvakuulan kanssa, vinopenkkipunnerrusta, kulmasoutua.) Tahti oli kova ja tauot lyhyet.
- Tehotreenin jälkeen vielä useampikierroksinen vatsatreeni.

NÄIN LOPUKSI VOIN TODETA:

-> Ruokavaliota pystyn noudattamaan vain puolet viikosta, mutta pyrin kuitenkin miettimään mitä suuhuni laitan muina aikoina. Nyt täytyy paremmin skarpata!

-> Kuntosalitreeniä en ole ehtinyt/ jaksanut suunnitelman mukaan harrastaa, vaikka salitreenaamisesta pidänkin. Aika on joskus kortilla ja toisinaan väsymys painaa. Nyt pyrin, että saisin suunnitellut liikunnat tehtyä, mitä viikkoon kuuluu.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti